Päiväkirjan sivuilta

Kesän viimeinen Jaakkoo on takana.

Ja mikäs oli ollessa, kun vieraita oli lähes 90 ja elokuinen aurinko helli.

Kiitos kaikille, niin vieraille kuin avustajille, joiden urhean heittäytymisen ansiosta tämä saatiin toteutettua

Tänä vuonna olimme pyöräilypäivänä Ilkan monumentilla.


Kuvagalleria

Tänään pääsimme tutustumaan Huhtasen humalatarhaan Alajoelle. Isäntä kertoi meille humalanviljelyn toteutuksesta. Se se vaatii pelle pelottoman ajatusmaailmaa ja käden kätevyyttä!

Kiitos, kun saimme tulla ja toivotaan runsasta satoa!


Meillä on ollut hyvä tuuri säiden suhteen niin hautausmaakierroksilla kuin Jaakkoo-esityksissäkin.

Tämän kesän viimeisen kierroksen kohdalla tuuri hiukan kompasteli - sateisesta säästä huolimatta mukana oli liki parikymmentä vierasta.

Oheinen kuva edellisvuodelta, jolloin osallistujia oli yli 70.

Torstaituokio Yli-Lauroselassa 18.7.24

Tänään oli juhlan aika. Meidän Maija-Liisa otti vastaan Kytö ry:n myöntämän Kulttuuriteko-palkinnon.

Yllätyksiäkään ei puuttunut...

17.7. Isoon Jaakoon ensiesitys. Jännitti aika tavalla, kun vettä oli satanut pitkin päivää ja sääennuste ei oikein hyvää luvannut. Yllätys oli melkoinen, kun 70 vierasta saapui esitystä katsomaan. Kiitos kaikille mukana olleille!

Ilkan monumentin 100-vuotisjuhlista

6.6.2024 koko päivän ohjelmaa.

Draamaesitykset Jaakko Ilkan elämästä keräsivät huikean määrän yleisöä.

Meidän korviin saakka kantautunut palaute ollut mukavan positiivista!


Arvatkaas, missä oltiin...

Eilen kevätpäivän tasauksen päivänä olimme tutustumassa Lakeuden Ursan toimintaan.

Mielenkiintoinen ilta!

Harmi vaan, että pilvinen sää esti taivaalle tähyilyn.

Tähtien tuikkeessa, kynttilän valossa olimme tänään vanhalla hautausmaalla. No, tähdet eivät näkyneet säästä johtuen, mutta kynttilät ja lyhdyt loistivat sitäkin kirkkaammin.

Meillä oli mukana Risto-Pekka Alhainen Ilmajoen seurakunnasta ja hän palasi vielä puheessaan eiliseen, pyhäinpäivään. Kaunis ja koskettava puhe.

Tilaisuuden jälkeen tapahtui jotakin ennen näkemätöntä;  joukko joutsenia lensi hautausmaan yli todella matalalla.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Hippusia meidän 9.9. olleesta hienosta reissusta Raippaluotoon ja Vanhaan Vaasaan. Tavoite oli löytää yhtymäkohtia Ilmajokeen. Onnistui, yllättävän hyvin!  Kiitos Asta, Maija-Liisa ja koko reissussa ollut porukka!

Viikon vierailu 19.8.23

Tänään pääsimme vierailulle Maurion kartanoon, taiteilija Marita Henrikssonin kotiateljeeseen.

Vaikuttava miljöö, vaikuttava tarina.

Kannattaa ottaa yhteyttä ja käydä tutustumassa.


ILMAJOEN OPASKERHO RY ALOITTI TOIMINTANSA VUONNA 1982.

NIMI ON TUON JÄLKEEN VAIHTUNUT, MUTTA TOIMINTAPERIAATTEET OVAT PYSYNEET SAMOINA VUOSIKYMMENESTÄ TOISEEN.

JUHLISTIMME VARHAISEEN KESKI-IKÄÄN EHTINYTTÄ YHDISTYSTÄ LAUANTAINA 12.8.

KANNATTAA SEURATA: ilmajoenoppaat.fi, FB: ilmajoen oppaat, Ilmajokiset, Ilmajoen tapahtumajärjestäjät, Ilmajoen tapahtumat, INSTAGRAM: ilmajoen_oppaat

Jo viitenä vuotena on Ilmajoella toteutunut

7 SILLAN KULTTUURIPYÖRÄILY

Tänä vuonna tapahtuma on lauantaina 5.8.

Olimme jälleen mukana:

Ilkan monumentilla ja Kapalankankaan muistomerkillä koko päivän klo 10-16

Lisäksi kolme pientä kierrosta kirkon ympäri.

Kierroksen aikana kerrottiin kirkon lähistöllä olevista muistomerkeistä.

ILMOLAN HISTORIAA VUOSISATOJEN TAKAA / draamaopastus

Vanhan hautausmaan kävelykierros tiistaina 25.7. klo 18.00. oli todellinen yleisömenestys. Kiitos kaikille mukana olleille!


Aivan Ilkan kentän vieressä on vanha hautausmaa, jossa ovat sijainneet Ilmajoen kaksi ensimmäistä kirkkoa.

Mitä kertoo vanhan kirkon ja hautausmaan muistomerkki? Kuka oli vain vuoden ikäisenä menehtynyt pikku Elsa? Mitä teki Ilmajoella puolalainen luutnantti, jonka hauta täällä on?

Teemme aikamatkan vanhojen kirkkojen ja hautausmaan historiaan muistomerkkeihin tutustuen.

Kierroksen kesto noin 1 tunti. Kierroksia toteutetaan ympäri vuoden sääolot huomioiden.

Hautausmaiden kävelykierrokset toteutetaan yhteistyössä Ilmajoen seurakunnan kanssa.

Sielun ja terveyden hoitajia 11.7.23 ja 4.8.23

Uusi hautausmaan kävelykierros kokosi ensimmäisenä iltana runsaasti kuulijoita, noin 70.

Toisena iltana jännitimme loppuun saakka, jatkuuko koko päivän kestänyt sade illallakin.

Jälleen meitä onnisti; sade taukosi, kun kierrokselle lähdettiin.


VANHAN HAUTAUSMAAN ENSIMMÄINEN DRAAMAESITYS TÄNÄ VUONNA 27.6.23.

ILMAJOEN MUSIIKKIJUHLAT

Armi-oopperan viimeisenä esityspäivänä saimme teltalle mielenkiintoisen vieraan. Kuvassa oleva mekko on ollut alunperin Armi Ratian yllä, kun hän on ollut Seinäjoella Leino-Korpikosken liikkeessä esittelemässä Marimekon tuotteita. Hän jätti mekon liikkeeseen ja tämä onnekas rouva osti sen itselleen. Kaunis mekko vielä tänäkin päivänä. Tiedossa ei ole, oliko ihan uniikki vai onko samaa mekkoa valmistettu enemmänkin...

Saammeko esitellä meidän uudet, 5.6.23 valmistuneet oppaat


Tutkinnon suorittaminen ei ole ihan huitaisten tehtävä juttu. Se vaatii sinnikkyyttä ja aikaa.

Tammikuussa aloitettiin luennoilla ja tutustumiskäynneillä eri kohteisiin.Etenkin toukokuu oli tiukkaa rutistusta. Oli tentti, päättötyön tekeminen ja opastusnäytön antaminen, arvioijina 4-5 ulkopuolista henkilöä.

Nyt nuo kaikki on tehty ja illalla vietettiin valmistujaisia Jussin Jokisaunoilla, jossa nämä uudet oppaat saivat merkkinsä.

Olemme niin ylpeitä heistä!