TÄHTIEN TUIKKEESSA, KYNTTILÄN VALOSSA - AIKAMATKA ILMAJOEN VANHOJEN KIRKKOJEN JA HAUTAUSMAAN HISTORIAAN TORSTAINA 1.10. KELLO 18.00 VANHALLA HAUTAUSMAALLA

Ilkan monumentin vieressä olevalla hautausmaalla ovat sijainneet Ilmajoen kaksi aiempaa kirkkoa.
Ensimmäisen kirkon vihkiäisistä tuli tänä kesänä kuluneeksi 510 vuotta. Kirkon vihki Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki, jonka elämä oli varsin traaginen. 

Millaista oli elämä Ilmajoella tuohon aikaan?
Millaisia olivat nuo kirkot? Ketkä olivat täällä kirkkoherroina tuolloin?

Vanhalla hautausmaalla ovat viimeisen leposijansa saaneet mm. vain vuoden ikäisenä menehtynyt pikku-Elsa ja Aulikki Rautavaaran isoisä sekä puolalainen luutnantti.

Ilmajoen Oppaat johdattelevat vieraat vuosisatojen taakse draaman ja musiikin keinoin noin tunnin kestävällä kävelykierroksella. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.





Ilmajoen Oppaat ry on toiminut yli 40 vuotta.

Palveluksessasi on 14 Suomen Opasliiton vaatimusten mukaisesti auktorisoitua opasta valmiina viemään Sinut ja kanssakulkijasi erilaisten elämysten äärelle. 

Ja meillähän täällä elämyksiä riittää!

Opastuskielet: suomi, ruotsi, englanti ja saksa.

Emäpitäjän seitsemän ihmettä

500 vuotta täyttäneellä Ilmajoella on merkittävä historia ja vahvat perinteet. Kun maailman seitsemästä ihmeestä on jäljellä vain pyramidit, Ilmajoen ihmeet ovat edelleen osa elävää kulttuuriperintöä. 

Jos haluat matkata pohjalaisuuden ytimeen, lähde mukanamme vaikkapa Jaakko Ilkan jalanjäljille tai Könnin kellomestareiden kotikonnuille.

Alajoki on yksi Suomen suurimmista peltolakeuksista. Maisema vaikuttaa mieleen ja uskomuksen mukaan lakeus kasvattaa ihmisiin vapautta.  Kirjailija Katri Tapolan sanoin lakeus tarjoaa ihmiselle tilaa, aikaa ja rauhaa. 

Tässä vain muutama ehdotus tutustumiskohteeksi. Seuraavilta sivuilta löydät tarkempia tietoja tarjonnastamme.

Tarjoamme:

* kävelykierrokset
* kohdeopastukset
* bussikierrokset
* nojatuolimatkat 
* sokkomatkat eri teemoin

 

Tiedustelut ja varaukset:


Raija Viitamäki

Puh. 040 5583730

ilmajoenoppaat@gmail.com

raija.viitamaki@gmail.com